Käyttäjän arvio: 4 / 5

HyväHyväHyväHyväHuono
 
 
Vuosi 1982 oli Hyvinkään Pursiseuran perustamisvuosi, perustavassa kokouksessa 2.4.-82 kirjattiin mm ensimmäiseksi päätavoitteeksi oman venesataman hankinta.Ensimmäisen kerran seuran hallitus kävi Hyvinkään kaupunginhallituksen pakeilla satamahankkeen vauhdittamisen merkeissä 19.4.-82.
Kaupunki oli aikaisemmin ollut kaupoissa merenrantapaikasta v. 1980, paikka sijaitsi Pernajan kunnassa. Verkkaisen asian käsittelyn seurauksena joku nopeampi ehti ennen.
Seuraava kaupan kohde oli Orslandetin saarella oleva Bjurssin alue, Vantaan kaupunki korjasi tämän potin.
Joulukuussa –82 luovutettiin pursiseuran toimesta kolmentoista Hyvinkääläisseuran allekirjoittama kirjelmä merenrantapaikkahankkeen edistämiseksi. Kirjelmää oli vastaanottamassa kaupunginhallituksen sekä kaikkien valtuustoryhmien edustajat.
Kaikki poliittiset ryhmät ilmoittivat olevansa vilpittömästi merenranta-alueen hankinnan kannalla. Seuran kevätkokouksessa –83 läsnäollut silloinen kaupunginjohtaja Osmo Anttila kertoi mahdollisen merenrantapaikan löytyvän jo kesäksi 1984. Niin myös tapahtui, toukokuussa –83 kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle 2 000 000 mk:n määrärahan myöntämistä ko paikan hankintaa varten. Esisopimus ennen tätä valtuuston kokousta oli jo tehty 11,5 hehtaarin Gölisnäsin tilan ostosta Orslandetin saarelta.
Valtuusto myönsi rahat ja kaupat syntyivät. Valitusprosessi käynnistyi välittömästi, silloinen verosihteeri Ilmi Kukkonen valitti kaupasta lääninoikeuteen perustelunaan paikan käyttöä vain pienelle harrastajaryhmälle. Lääninoikeus hylkäsi valituksen käsittelyssään, valituksesta johtuen lopullinen omistusoikeus Hyvinkään kaupungille siirtyi toukokuussa 1984.
Kaupunginhallitus nimesi virkamiestyöryhmän aluetta kehittämään, ryhmään kuuluivat seuraavat henkilöt: Jorma Eerikäinen, Seppo Nieminen, Kari Matikainen, Jussi Myyrä, Leo Vivolin, Aarne Hakulinen sekä Mauri Eerola.
Käyttösuunnitelmaan kirjattiin ensimmäiseksi toimenpiteeksi isomman laiturin sekä tieyhteyden rakentaminen  alueelle, sitä varten oli jo varattu samalle vuodelle 200 000 mk.
Vaikeuksia kehittämissuunnitelman toteuttamisessa alkoi ilmetä monella tavalla. Paikkaa valvomaan pyrittiin saamaan paikallinen kaksikielinen henkilö, kiinnostuneita ei kuitenkaan löytynyt.
Ensimmäiseksi valvojaksi palkattiin Hyvinkääläinen Sakari Parkkonen v.-85 alusta.
Tieyhteyden rakentaminen ei onnistunut koska viereisen alueen omistanut naishenkilö ei suostunut maakauppaan tulevasta tiepohjasta, eikä isomman laiturinkaan rakentaminen käynyt ihan kädenkäänteessä. Tien ja isomman laiturin tekoa vastusti osaltaan myös Inkoon kunta eriasteisilla valitusmenettelyillään. Laituri kuitenkin vihdoin saatiin kaudeksi 1988,
tieyhteys Hyvinkään kaupungin osalta jäi haaveeksi jota ei pystytty toteuttamaan.
Aluksi kuljetus Hyvinkääläisille veneettömille oli viikonloppuisin järjestetty kaupungin kustantamalla venekuljetuksella, tämä seikka aiheutti kovasti närää eri poliittisissa piireissä.
Uuden laiturin myötä kaupunki tarkisti veneilijöiden yöpymismaksua ylöspäin, maksusta tuli alansa Suomen ennätys, yöpyjät laiturista katosivat. Asiaa puitiin moneen otteeseen lehtien palstoilla, vihdoin järki voitti ja päästiin osapuolia tyydyttävään hintatasoon.
Sakari Parkkonen valvoi aluetta kolme kesää jonka jälkeen alueen valvonnasta sekä myös venekuljetuksista vastasi Hyvinkääläinen Hannu Pitkänen loppukaudesta –87 aina vuoden 
-97 loppuun, jolloin Hyvinkään kaupunki teki alueen myyntipäätöksen.
Vuosi 1998 oli Gölisnäsissä hiljainen, paikka oli suljettu ja myynnissä, kaupunki korjasi pois kaiken irtaimen omaisuutensa. Paikan satunnaisesta valvonnasta huolehti viereisellä Vantaan kaupungin virkistysalueella vaunuileva Hyvinkään kaupungin palkkalistoilla oleva timpuri Kalevi Niskanen.
Muutama kiinnostunut ostajaehdokas kävi kesän aikana paikkaa katsomassa, mutta kauppoja ei syntynyt. Gölisnäsin myyntiä vastustavia yleisönosastokirjoituksia oli lukuisia, nimiä kerättiin adresseihin ja myös jonkinlaisia mielenilmauksiakin järjestettiin toriaikana Hyvinkään kauppatorilla.
Alueen hallinta oli siirtynyt vuonna 1990 kaupunginkanslialta Hyvinkään liikuntatoimistolle jonka nimeksi myöhemmin tehtyjen ”fuusioiden” myötä muodostui Hyvinkään kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus, toiminnanjohtajanaan Arja Hyvärinen. Alueen myynnistä vastasi Hyvinkään kaupungin tekninen keskus ja käytännössä sen palkkalistoilla oleva geodeetti Jyrki Mattila.
Elokuussa –98 kävin Arja Hyvärisen luona tiedustelemassa, että missä mennään Gölisnäsin osalta. Hän kertoi että varteenotettavia ostajaehdokkaita ei ollut ilmaantunut. Tiedustellessani mahdollista seuraavan kesän tilannetta mikäli ostajaa ei ilmaantuisi, hän pyysi ottamaan yhteyttä Jyrki Mattilaan, minkä sitten teinkin. Keskustellessamme Mattilan kanssa tiedustelin kautta rantain mahdollisuutta Hyvinkään pursiseuralle paikan ”pyörittämiseen” kaudeksi –99. Mattila piti ehdotustani kehityskelpoisena, ja tästä alkoi lukuisten palaverien sarja Hannu Ahosen, Jyrki Mattilan ja allekirjoittaneen kesken. Asian eteenpäinvieminen vaati tietysti myös pursiseuran yleisen kokouksen päätöksen, mikä ei ilman soraääniä syntynytkään, onneksi enemmistö ymmärsi tilaisuuden ainutkertaisuuden ja päästiin allekirjoittamaan isännöintisopimus huhtikuussa –99 yhdeksi kaudeksi.
Nyt tuli kiire, olihan paikka tyhjennetty kaikesta irtaimesta, eikä nurkat muutenkaan olleet parhaassa mahdollisessa kunnossa. Alueella järjestettiin siivoustalkoot, huonekalut, astiat, patjat, petivaatteet hankittiin, kauden saunapuut uitettiin paikalle (autokuormallinen vanhoja trukkilavoja), grillejä muurattiin, kattoja tervattiin, terassit ja vesijohdot korjattiin jne. Hyvinkään kaupunki ei panostanut alueen ehostamiseen ja varustamiseen enää penniäkään vaan kaikki tavarat hankittiin mikä mistäkin. Kesäkuun alussa paikka oli valmis vastaanottamaan ensimmäiset yöpyjät majoitustiloihinsa Hyvinkään pursiseuran isännöimänä.
Kausi sujui odotusten ja laskelmien mukaisesti ja kävijät olivat tyytyväisiä. Epävarmuus jatkuvuudesta kuitenkin kalvoi, olihan paikka edelleenkin myynnissä.
Käynnistimme uudelleen neuvottelut Hyvinkään kaupungin kanssa pitempiaikaisen isännöintisopimuksen aikaansaamiseksi. Ehdotuksemme ei saanut kannatusta, alueen ostajaksi oli ilmaantunut potentiaalinen taho, nimeä ei vielä sanottu.
Myöhemmin ostajaehdokaskin selvisi: Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry. Kaupat tehtiin vuoden 2000 keväällä ja paikka vaihtoi omistajaa.
Jälleen istuimme Hannu Ahosen kanssa palavereissa, nyt omistajatahoa edusti UV ry:n asiamies Henrik Wickström. Jo neuvottelujen alkuvaiheessa huomasimme että neuvotteluilmapiiri oli meidän kannaltamme huomattavasti parempi  kuin Hyvinkään kaupungin kanssa käymissämme neuvotteluissa. Pursiseuralle edullinen isännöintisopimus syntyikin kivuttomasti, kuljetuksista alueelle vastaisi vielä yhden kauden pursiseura, seuraavana kautena sinne olisi jo tieyhteys, mikä sitten toteutuikin.
Tätä kirjoitettaessa kaksi kautta isännöintiä UV ry:n alaisuudessa on takana ja sopimus kahdeksi seuraavaksi vuodeksi tehty. Alueen kunnossapitoon ja ehostukseen tarvittavan materiaalin toimituksissa ei ole ollut minkäänlaisia hankaluuksia. Hommia alueella riittää,
Ensi kaudeksi on tarkoitus rakentaa isompi laituri ”marrasmyrskyn” tuhoaman ns päämökin laiturin tilalle, laituri rakennetaan kahdessa vaiheessa, valmistuttuaan siihen pystyy kiinnittymään n 15 asuttavaa venettä. Jo pelkästään vierasvenemäärän jatkuva kasvu edellyttää ko hankkeen toteutuksen. Ensi kauden ohjelmassa on myös uuden puuceen pystyttäminen ja rakennusluvat uutta isompaa saunaa varten on vetämässä.
Monen paikalle ensimmäistä kertaa tulleen vierasveneen ihmetyksen aihe on ollut: ”Miten on mahdollista että jonkun Hyvinkää nimisen sisämaakaupungin pursiseuralla on näin mahtava tukikohta keskellä kauneinta saaristoamme ja vieläpä kaikki palvelut lähietäisyydellä?”
Vaikka alueen hoidossa tarvittava ”materiaalihuolto” onkin toiminut kiitettävästi, ei sovi unohtaa sitä mittavaa työpanosta niiltä seuran jäseniltä jotka mahdollistavat tämän ainutlaatuisen alueen pysymisen hyvinkääläisten hoidossa ja myös käytössä. Pursiseuran kannalta huomionarvoinen seikka on myös alueen hoidosta saatu suoranainen taloudellinen hyöty.
Tulevaisuutta ajatellen suurin kysymysmerkki ehkä lienee talkootyöhön halukkaiden jäsenten lukumäärä.
Olisihan se mukava myös jatkossa vastata uusien vierasveneilijöiden kysymykseen vain vienosti hymyillen.
Hyvinkää 20.2.2002
Erkki Nurminen