Hei,Suomen 505-liitto järjestää yhdessä Helsingfors Segelklubbin (HSK) kanssa 505-luokan avoimet PM- ja SM-kilpailut syyskuun 12.-14.9.2014 Helsingissä. Mukaan odotetaan n. 30 venekuntaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta ja Puolasta. Onnistuneet kilpailujärjestelyt edellyttävät aina runsasta vapaaehtoisten joukkoa.

 

Hyppiläisiltä onkin tullut jo paljon positiivista kiinnostusta PM-kilpailuissa auttamista kohtaan! HSK:lla on päävastuu kilpailujen läpiviemisestä, mutta heille on iso apu, jos he saavat lisäkäsiä auttamaan esimerkiksi turvaveneisiin, poijuveneisiin ja lautakunnan veneeseen, jossa tarvitaan mm. riittävästi silmäpareja varmistamaan oikeat maaliintulojärjestykset. Turvaveneiden ja poijuveneiden tehtävänä on siirtää kilpailupäällikön radiokäskyjen mukaisesti radan kääntömerkkejä tuulen kääntymien mukaisesti. Lisäksi he tarkkailevat että kääntömerkkeihin koskeneet kilpailijat suorittavat rangaistuskäännöksensä. Mitään erityisosaamista esim. kilpapurjehdussäännöistä nämä tehtävät eivät edellytä - niistä asioista vastaa HSK. Veneet ja venekuskit saadaan HSK:lta.Itse kilpailutapahtumien lisäksi tarvitsemme apua kilpailufasiliteettien luomiseen, johon HSK:lla ei ole antaa resursseja. Haluamme tarjota ulkomaisille vieraillemme upeat kilpailut, joten kaikki apu rannassa otetaan avosylin vastaan. Rantaryhmän tehtävänä on huolehtia esimerkiksi sujuvasta vesillelähdöstä ja vesiltä saapumisesta auttamalla venekuntia heidän rantatrailereidensa siirtämisessä. Veneille on varattu omat paikat HSK:n kevytvenealueelta ja parhaiten hommat sujuu, kun rantatrailerit siirretään vesille lähdön hetkellä vesirajasta takaisin lähelle kyseisen veneen rantapaikkaa.505-liitto tarjoaa purjehtijoille pientä purtavaa ja juotavaa jokaisen purjehduspäivän päätteeksi heti, kun purjehtijat ovat rantautuneet, joten myös näissä tarjoiluissa apuvoimille on käyttöä. Mikäli jollakulla on mahdollisuus tulla omalla purjeveneellään tapahtumapaikalle, niin olisi hienoa hyödyntää venettä katsojavenekäyttöön. Myös mahdollisuus tarjota yösija joillekin purjehtijoille HSK:n vierasvenelaituriin saapuneissa HYP:n veneissä olisi jotain todella hienoa. Näin ulkomaisten ja ulkopaikkakuntalaisten kilpailukustannuksia saataisiin laskettua ja osallistumiskynnystä madallettua.Aikataulu
- torstaina 11.9.2014 mahdolliset ensimmäiset veneissä yöpyjät
- perjantaina 12.9.2014 vapaaehtoisia tarvitaan klo n. klo 9-18 välisenä aikana.
- lauantaina 13.9.2014 vapaaehtoisia tarvitaan klo 8-18 välisenä aikana
- sunnuntaina 14.9.2014 vapaaehtoisia tarvitaan klo 8-17 välisenä aikanaMille tahansa päivälle, mille tahansa ajankohdalle mahdollinen apu otetaan vastaan :)

Ilmoittautumiset Helenalle

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.