.       
 Hyvinkään pursiseuran jollaleiri ma 1.- ti 2.8.2016 Gölisnäsissä. 
Leirin ajankohta oli taas sopivasti tuulinen ja aurinkoinen.
Leiriläisiä ilmaantui paikalle 10 kpl. 2 joutui lähtemään jo maanantai-iltana kotiin muihin harrastuksiin mutta 8 muuta jatkoivat jollailua ja uimista vielä tiistaipäivän.
 
Leiriohjelmaan sisältyi jollailun, uimisen ja saunomisen  lisäksi vapaaehtoista kukkapurkkien maalausta ja solmujen harjoittelua.
Mustikkametsässäkin käytiin.
Ensiapuasioihin tutustuttiin leirillä monipuolisesti ohjaajan opastuksella ja tehtiin harjoituksia ryhmissä ja pareittain rasteilla. Opeteltiin tekemään mm. painesidos, tyrehdyttämään nenäverenvuoto, miettimään tukehtumispotilaan avunanto ja antamaan ensiapua hirvikolariuhreille. Hätänumero ja kaikki oleellinen hätäensiapuasioista tuli hyvin käytyä läpi, kiitos Katjalle hyvin valmistellusta ja toteutetusta ensiapuosiosta.Edellisvuoden leiriläisistä yksi oli käynyt keväällä ohjaajakoulutuksen ja hän pääsi käytännössä harjoittelemaan ohjaamisasioita. Palaute leiriläisiltä uudelle ohjaajalle oli positiivinen.
.
Ruoka leirillä oli taas erinomaisen maukasta. Nälkä tulikin ulkona touhutessa nopeasti ja pienimmät leiriläiset kerkesivät kyselemään kokeilta, että milloin se ruoka oikein on valmista.
Kommodorin terveiset välitettiin leiriläisille tiistaina leiripäättäjäisissä. 
Kaikki leiriläiset olivat iloisia saadessaan leiridiplomin ja kalastusvieheen.
Saippuakuplatkin iloisesti tuulessa lentelivät kun otettiin vielä ulkona yhteiskuvat.
 
Olisikohan leirikaste, joka tänä vuonna leiriläisten muistoihin jäi kaikkein jännittävimpänä juttuna, näin luulen.
Kiitokset leiriläisille, valokuvaajalle, turvamiehille ja keittiöhenkilökunnalle.
T: Junnuvastaavat: Jukka, Vilma ja Virpi