Tulosta

Pursiseuran pikkujouluristeily Tallinaan 2015

Kuu Kiurusta kesään, viisi viikkoa talvipäivän seisaukseen,  lumisateesta vähäsen.

Siltä se luonto näytti ja tuntui.  Räntää  ja harmautta. Samaan aikaa Suomessa oli tullut roppakaupalla lunta. Vaan aurinko paistoi seuralaisten sydämissä, ei sitä paistetta sää karkottanut.

Lauantaina, Helsingistä laiva lähti ja heti syttyi ilon tähti, matka taittui laivan karaoke pisteessä ja laivan muissakin tiloissa. Laulajia löytyi seurueestamme useita ja mitä ääniä. Eivät olleet ensikertaa karaokea kyydissä.

Saavuimme turvallisesti satamaan ja sieltä siirryimme Park Inn hotellille. Saman tien lähdimme Bastionin tunneliretkelle. Noin puolet seurueesta oli tutustumassa tähän nähtävyyteen. Opastus oli Englannin kielinen.  Erittäin mielenkiintoinen aikamatka menneisyyteen. 

      

Vähän faktaa Bastionin tunneleista,

Tunneleiden kaivaukset aloitettu jo Ruotsin vallan aikana 1600 luvulla. Pyrkimyksenä saada salaisesti siirrettyä sotaväkeä ja varusteita sekä vakoilla vastapuolta.

Ajan saatossa tunnelit toimivat pitkään muun muassa kodittomien asuinpaikkana.

Tunneleita on löytynyt hiljakkoin lisää, niitä pyritään avaamaan nähtäväksi lähiaikoina.

Retken jälkeen jäikin runsaasti aikaa tehdä mitä huvitti ennen illallista Kochi Aid Trachterissa.  Panimoravintolan ruuat olivat erinomaiset. Rautalankamusa sai yhden jos toisenkin tanssihimon heräämään. Kyllä kelpasi tämänkin mummun nytkäytellä syvimmät tuntemuksensa panimoravintolan historiallisessa ilmapiirissä, kolmen muusikon tulittaessa taitavilla saundeillaan.

Illalliselta seuralaiset siirtyivät sinne, minne kunkin mielihalut halasivat.

Sunnuntaina runsaan aamiaisen jälkeen yks ja toinen shoppaili Vanhan kaupungin Joulukadun tyhjäksi ja muidenkin liikkeiden ovet kävivät tiuhaan.

 Mukavaa oli taas!                                ” Kuin olisi syönyt pussillisen suklaarusinoita”.

Kiitos Hyvinkään Pursiseuralle.

Arja Hesenius-Pihlaja