JUNNULEIRI      30.7-1.8 2017
 
Leiriläisiä ilmoittautui pitkin kesää. 
 
Kaikki halukkaat otettiin mukaan. Sunnuntaina oli 16 leiriläistä saapunut Gölisnäsiin, kukin omilla kyydeillään.
 
Osa halusi nukkua teltassa ja se olikin hyvä, koska 2-mökkiin eivät kaikki
olisi mahtuneet majoittumaan.
 
Sukupuolineutraali kasvatus taisi olla yksi leirin teemoista, koska emme jakaneet lapsia majoituksessa tyttöihin ja poikiin.
 
Jokainen sai nukkua siellä, mikä paikka miellytti, yläkerta, alakerta tai teltta.
    
 
  
 
Ryhmäjaot oli tehty jo ennakkoon koska mukana oli uusia ja kokeneita leiriläisiä, eri-ikäisisä.
Leiriohjelmaan kuului jollailun lisäksi uintia, saunomista, Gölisnäsin karttaan tutustumista, trangian käytön opettelua, solmuja, aamu-jooga, iltarentoutus, mustikan poimintaa, ensiaputaitojen kertausta ja t-paitojen maalausta.
    
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Osa leiriläisiä oli ottanut onget mukaan. Metrinmittaisista hauista kyllä oli puhetta, mutta ei niitä rannalla näkynyt.
Olisin niin toivonut, että kerrankin leirillä olisi ukostanut ja satanut, mutta ei. Aurinkoa ja leppoisaa tuulta saatiin purjeisiin.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kiitos kaikille junnuille, kokeille ja muulle henkilökunnalle.
Seuraavaa leiriä odotellen.
Virpi 
 
 
  
 
Teksti:  Virpi Rantala
Kuvat:  Arja Hesenius-Pihlaja