Olé:n 60 vuotis-seikkailupurjehdus Atlantilla 18.11-15.12.2005
Ajatus, Atlantin yli purjehtimisesta ja syntymäpäiväni viettämisestä siellä, alkoi orastaa joskus vuoden 2004 aikana. Olen ollut aina kiinnostunut purjehtimisestä ja varsinkin vuosikausien aikana lukemani purjehduskirjat, joissa kerrottiin nykypäivän seikkailijoiden purjehduksista maailman merillä, ruokkivat mielikuvitustani ja haluani olla yksi heistä.Nyt unelma on toteutunut. Uusi elämäni alkoi, kun heräsin matkan jälkeen kotivuoteestani, upeita elämyksiä rikkaampana, seitsemän tikkiä päässä, pikkuvarvas murtuneena.
Varsinaisesti katson matkani alkaneen siitä, kun kapteeni kutsui meidät Helsinkiin , kuukausi ennen varsinaista lähtöpäivää, tutustumaan toisiimme, sillä olimme kaikki toisillemme täysin vieraita.
Veneemme oli Ranskalainen Beneteu 50, n. 15 metriä pitkä ja 5 metriä leveä . Aluksessa oli kajuutta, jossa oli navigaatiotila, pentteri ja oleskeluryhmä. Lisäksi oli kaksi kahden hengen ja kaksi kolmen hengen hyttiä. Hyteissä yksi vuode oli tavaroita varten, koska muuta säilytystilaa ei ollut.. Satamia varten oli keulassa kaksi punkkaa, joita ei merellä voinut käyttää. Hyttikavereitani olivat Papi, kotkalainen taidekehystäjä ja Laura, reissulla 19 vuotta täyttänyt meripartiolainen Espoosta. Meistä saamansa kokemuksen perusteella , kapteeni jakoi meidät kolmeen kolmen hengen vahtivuoroon. . Minun vahtivuorossa olivat eläkkeellä oleva rajavartioston yliluutnantti Hannu , ranskalaistunut Helsingin kaupungin suunnitteluviraston tutkija Mirja ja minä osa-aikaeläkeläinen. Vahdin tehtävät jakaantuivat kolmeen osaan; sisävahti, jonka tehtävänä oli laittaa ruokaa, siivota, tiskata ja toimia apuna kannella tarvittaessa , kansivahti, jonka tehtävänä oli ohjata, säätää purjeet ja tähystää ja vapaa vahti, joka lepäsi.
Ensimmäinen elämys oli, kun kaikki oli valmiina lähtöön; kone käynnissä, köydet irti ja vene lipui ulos satamasta Finlandia- hymnin soidessa kaiuttimista. Mahtavaa!Matkan aikana vietettiin Lauran 19-vuotispäivät, minun ja Mirjan kuuskymppiset; ja tietysti Suomen 88- vuotispäivät.
Purjehdimme Teneriffalta suoraan etelään kohti Kap Verden saariryhmää, löytääksemme pasaatituulet, joiden kirjallisuuden mukaan tiedetään puhaltavan koillisen ja idän välistä 6-10m/s. Tällaisia tuulia vain ei tahtonut löytyä, sillä Atlantilla oli syntynyt trooppinen myrsky Delta, jonka vaikutuksesta tuulet puhalsivatkin etelästä. Itse Delta kiersi meidät n. 1000 mailin etäisyydeltä, joten muuta haittaa siitä ei ollut. Matkamme Martiniquelle kesti 3 viikkoa , jona aikana kehittyi toinenkin trooppinen myrsky Ebsilon, joka sekin kiersi meidät n.500 mailin päästä.
Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat vuoroin kevyttä vastatuulta vuoroin kokonaan tyyntä, jonka vuoksi ajoimme koneella. Sitten löytyi kaivattu pasaati, tuulet lisääntyivät ja alkoivat puhaltaa idästä 10-25m/s, aallokko kasvoi ja vauhti lisääntyi. Viimeinen viikko olikin aallokossa surffaamista, parhaimmillaan 12,5 solmun nopeudella.Hienoimpia elämyksiä olivat veneen ohjaaminen tähtitaivaan alla, mahtavia tähdenlentoja katsellen; silloin tuntui kaikki maalliset asiat kovin pieniltä ja kaukaisilta. Toisinaan taas saimme ohjata kuun siltaa pitkin. Siistii!
Vaikka Teneriffalta lähti yli 200 purjevenettä samanaikaisesti samaan suuntaan, (ARC Atlantin yli purjehduskilpailu), emme siltikään nähneet kovin monta purjevenettä koko reissun aikana. Loppumatkalla aallot kasvoivat, mutta samalla vahvistui käsitys, että ihminen pärjää merellä, kun ei uhmaa sitä, vaan toimii meren ehdoilla. Meille kaikille tämä oli ensimmäinen Atlantin ylitys. Kapteenia lainatakseni,” sekuntiakaan en vaihtaisi pois!”Jo matkan aikana olin varma, että tämä purjehdus tulee muuttamaan minua, sen verran vaikuttava kokemus se oli. Suosittelen Atlantin ylitystä purjehtien muillekkin elämyksiä kaipaaville, purjehdustaito ei ole välttämätön, sillä kaiken tarpeellisen oppii matkan aikana kipparin opastuksella.
Meri on elämä!
Olé
