Tänä vuonna alkukesän hyppiläisten vuosikatsastuspäivä pidetään samanaikaisesti kahdessa satamassa, Villvikenissä ja Kråkössä, lauantaina 10.6. klo 12 alkaen.

Pyydämme veneenomistajia tarkistamaan Suulista oman veneen peruskatsastuksen ajankohtaisuuden. Peruskatsastus tulee tehdä 5 vuoden välein tai mikäli veneen omistaja on vaihtunut, vene on vaihtanut seuraa tai jos vene on vaurioitunut. Peruskatsastus tehdään kaksivaiheisena, runkokatsastus veneen ollessa vielä telakoituna ja toinen vaihe vuosikatsastuksen yhteydessä veneen ollessa purjehduskuntoinen.

Katsastus23

Hyvinkään Pursiseuran hallitus kutsuu jäsenet yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen lauantaina 1.4. klo 17 alkaen Ravintola Harlekiiniin.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, esitetään uudistettu toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023 sekä
- Käydään läpi Gölisnäsin tilanne ja siellä oleva seuran omaisuus.
- Päätetään H-veneen käytöstä.
- Keskustellaan Kråkön ja Mellangobbenin tukikohdista.

Vuosikokouksen jälkeen pidetään keskustelutilaisuus, jossa on mahdollista keskustella vuosikokouksen ulkopuolelle jäävistä asioista, kuten jäsenten toiveista, kehitysideoista ja tarpeista HYPin suhteen. Sana on vapaa ja toivommekin avointa ja positiivishenkistä keskustelua.

Paikka: Ravintola Harlekiini
Osoite: Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää

Tervetuloa!

Uudenmaan virkistysalue eli Uuvi on julkistanut Gölisnäsiä koskevat suunnitelmansa kaudelle 2023 sekä jatkosuunnitelmansa. Valitettavasti Hyvinkään Pursiseura ei enää ylläpidä Gölisnäsin toimintoja.

Gölisnäsin palvelut pysyvät poikkeuksellisesti osittain suljettuina vuonna 2023, kun alueelle haetaan uutta operaattoria ja toimintaa kehitetään. Saunat, mökkimajoitus, laiturisähkö ja vuokraveneet eivät ole käytettävissä. Alueen laiturit ja pysäköintipaikat ovat kuitenkin käytettävissä, polttopuita on tarjolla ja käymälöitä huolletaan.

Täältä pääsee lukemaan Uuvin tiedotteen asiasta kokonaisuudessaan.

Kohti uutta kautta!

KommodorinTervehdys1

Hyvää (veneily)vuotta 2023 kaikille ja kiitos luottamuksestanne. Ensimmäinen kauteni kommodorina alkoi vuoden vaihtuessa ja odotan innolla ja positiivisin mielin mitä se tuo tulleessaan. Kiitos edeltäjälleni Oskulle sekä aiemmille kommodoreille ja seuran eteen oman panoksensa antaneille ja jatkossakin antaville. Vaikka ”purjehduskengät” ovat suuret ja kunnia toimia upean seuran kommodorina vetää nöyräksi, tuntui luontevalta ottaa pesti vastaan. Hyppi on ollut hyvissä käsissä ja lupaan, että tulee vastakin olemaan!

Kokoonnuimme syksyllä vuosikokouksen ja upean 40-vuotisjuhlan merkeissä. Kokouksessa puhalsivat myötätuulet. Kokoustunnelma oli positiivisen tehokas ja yksimielinen ja itse juhla lämmin, lempeä ja iloinen. Koko kokoontumisen voisi tiivistää sanoihin: puhalsimme yhteiseen purjeeseen. Tuollaisena koen myös seuramme ja sitä haluan vaalia jatkossakin; positiivista yhdessä tekemisestä!

Yksi yhdessä tekemisen kulmakivistä on ollut merenrantapaikkamme Gölisnäs. Mutta kuten tiedätte, elämme ”tuulisia” aikoja Uuvin (Uudenmaan virkistysalueyhdistys) päättäessä olla jatkamatta kanssamme Gölisnäsin sopimusta. Toivottavasti tuulet tulevat olemaan myötäisiä, eikä vastaisia. Sanottakoon tähän väliin, että tätä päätöstä ei kannata ottaa ”henkilökohtaisesti”, vaan päätös on osa Uuvin toimintastrategiaa. Gölis on meille tärkeä, toisille erityistärkeä ja onhan Göliksellä myös keskeinen osa seuran pitkässä historiassa. Tätä historiaa olisi hieno saada jatkaa ja Hypin hallitusjäsenet tekevätkin parhaansa saadaksemme Göliksen isännöinnille lisää vuosia. Vielä tammikuun puolen välin tienoilla ei valitettavasti ole tiedossa miten kausi 2023 tulee jatkumaan Göliksen osalta. Kerromme lisää heti kun vain on jotain kerrottavaa. Siihen asti voimme vain pyytää teiltä ”rentoja köysiä” ja positiivissävytteisiä katseita tulevaisuuteen!

Tapahtuupa Göliksen osalta mitä tahansa, ei Hypin taru ole hiipumaan päin. Kurssi vain muuttuu, joko hetkeksi tai pidemmäksi aikaa. Juurikin aika sen näyttää. Tälle kaudelle tulemme joka tapauksessa tarjoamaan joko toimintasuunnitelman mukaiset tapahtumat tai sitten korvaavia tapahtumia. Tapahtumaa kuitenkin tulee olemaan eli näemme tänäkin kautena iloisissa merkeissä!

Pysykää kyydissä!

Myötätuulisin terveisin

Kommodorinne Anu Turu

KOKOUS KUTSU

Hyvinkään Pursiseura Ry:n sääntömääräinen kevät- sekä syyskokous

Aika: 29.10.2022 klo 17.00
Paikka: Hyvinkäänkylän Työväentalo
Osoite: Työväentalonkuja 5, 05840 HYVINKÄÄ

Asialistalla mm:
Kommodorin ja varakommodorin valinta
Tilinpäätöksen vahvistaminen
Vastuuvapauden myöntäminen

16.10.2022
HYP hallitus