Oli sumuinen aamu.

Hyvin mahduimme kahteen vaniin. Mukavasti, sopivan tiiviisti joka mahdollisti matkalla rattoisiin keskusteluihin.

Matkan aikana ilma oli paikkapaikoin usvainen vaan eipä se haitannut ihasteluamme kevään heräämisestä uuteen päivään.

Kahvilassakin poikettiin tankkaamassa vatsojamme ja suoristelemassa jalkojamme jonka jälkeen taas matka jatkui kohti Nauvon lauttaa.

Lautalta vanit suuntasivat kohti Pärnäistä.

Yhteysalus Aspö ei ollut vielä saapunut kun tulimme lauttarantaan. Kiittelimme spesiaalikuskimme. Jonka jälkeen vietimme tunnin rattoisasti rantakahvilassa nautiskellen virvokkeita, siellä odottelimme yhteysaluksen saapumista. Alkoi olla jo retkeilyn makua ja tuntua ilmassa.

Aspö oli sillä aikaa saapunut rantaan. Lintubongareiden ja ulkosaaristolaisten vanavedessä  astelimme alukseen.

Saimme mukavat hytit ja saunakin oli varattavissa halukkaille. Heti merelle päästyämme ilma näytti hyvin sumuiselta.

Hans Sachse ja Erkki Nurminen pitivät HYP:läisille mielenkiintoisen, hauskankin, pienen luennon, Utön lähistöllä lepäilevistä laivojen hylyistä ja sukeltamisen iloista sekä vaaroista. Jonka jälkeen vietimme nelituntisen matkan sakeassa sumuisessa saaristossa.

Meitä palveli aluksella pari nuorta miestä joilla varmaankin oli tuhat jalkaa ja kättä, hyvät hermot ja huumorikin paikallaan. Pienessä oli henkilökunta mutta ei moitteen sanaa.

Pysähdyimme pudottamaan osan lintubongareista Aspöön saareen, josta sankan sumun takia näimme vain saaren edustan, kahtakymmentä metriä pidemmälle näkyvyyttä ei ollut.

Klo 16.00 aikoihin saavuimme Utö:hön.

Utön ranta otti meidät harmaassa hiljaisuudessa vastaansa. Sukelsimme aavemaiseen sumuun.

Sumusta huolimatta naisen silmät erottivat soman Utön kaupan, pikku handelista saimme ostettua esimerkiksi tuoretta, Nauvossa valmistettua mustaa saaristolaisleipää, tuoreita hedelmiä ym kivaa.

Majakkaan pääsimme oppaan mukana. Oppaamme oli tullut paluumuuttajana kotisaarelleen takaisin jo muutama vuosi sitten. Hän kertoi vanhempiensa asuvan vielä saarella. Saarella asuu talvisin 24 asukasta joista 7 on lapsia. Kesäisin saarella ihmisiä on enemmän, koska silloin saari täyttyy vakituisista kesäasukkaista.

Saimme kuulla myös majakan toiminnasta sekä majakassa sijaitsevan kappelin käytöstä nykyisin.

Utön majakka on Suomen ensimmäinen valomajakka rakennettu 1793. Suomen sodan aikana majakkatorni räjäytettiin ja 1814 rakennettiin nykyinen majakka. Majakassa on myös kirkko jota vielä käytetään esimerkiksi hääkirkkona. Majakan yläosaan ei päästetty vierailijoita sen valolaitteen ja lyhtyosan takia. Majakkahan on toiminnassa edelleen. Joskun oli joku satunnainen matkaaja yöpynyt siellä. Kuuntelimme monta niin kiinnostavaa tarinaa, joita varmasti olisi riittänyt koko seuraavaksi päiväksi.

Saaren eteläkärkeen oli 1900 luvulla haaksirikkoutunut kolmimastoinen parkki Dragen. Se tuhoutui Utön ulkopuolelle 150 m päähän eteläkärjestä.

Oppaamme Hanna Kovanen sanoi, mummonsa  kertoneen hänelle, vanhaa tietoa saaren tapahtumista.

Ja tiesi, että Dragenin miehistö oli pelastautunut Örebodanin luodolle.

Drakenin miehistö odotti apua rajuilman armoilla. Aallon kuljettua luodon yli, tulen sammuttua ja puiden kastuttua, oli kaksi miehistä yrittänyt uida turvaan Utöseen. Vaarinsa oli kiinnitetty köyteen kun hän oli mennyt rantaveteen pelastamaan eloon jäänyttä uimaria. Voimat olivat ehtyneet ja keho kylmettynyt hyisestä vedestä.

Eteläisellä kalliolla seisoo kookas, näyttävä, muistomerkki jossa on tähti ja risti. Se on pystytetty niille kahdelle uimaan lähteneelle merimiehelle joista toinen selviytyi ( tähti) ja toinen menehtyi( risti).

1947 jouluyönä oli amerikkalainen rahtialus Park Victory ankkuroinut Utöstä kaakkoon. Oli noussut hirveä myrsky ja alus oli lähtenyt ajelehtimaan. Iskeytyi luodoille ja upposi.

Saarelaiset olivat pelastaneet haaksirikkoon joutuneita merimiehiä. Hannan mummo oli auttanut  miehistön tummaihoisinta ja hänen 17 vuotias äitinsä raahannut aluksen kipparia pitkin lumihankea sankassa lumipyryssä kotiansa turvaan. Miehistöstä  kymmenen hukkui.

Näiden merimiesten muistoksi on pienessä kivisessä 1910 rakennetussa kappelissa,  kymmenhaarainen kynttilänjalka, johon on kaiverrettu hukkuneiden nimet.

Kappeli oli ihanteellinen paikka viettää hiljainen hetki ja antaa ajatusten huuhtoutua kappelin ikkunasta näkyvän meren usvaiseen syliin.

Lähellä olevalla pienellä hautausmaalla on erikoinen muistomerkki, kaunis spriipurje meren uhreille. Hautausmaa on hyvin askeettinen mataline kiviaitoineen ja vähäisine hautoineen. Hautausmaata suojaa jykevä rautaportti ankkuritaoksineen.

Jatkoimme saareen tutustumista. Kotiseutumuseo oli ikäväksemme kiinni. Saarella on ihania idyllisiä puutaloja.

Utöön maasto on joko matalaa kalliota tai laakeaa niittyä. Se on lintubongareiden  onnenmaa. Puusto on pääasiassa katajaa.

Utössa on ollut myös luotsiasema 1800 luvulta lähtien. Suuri osa saaresta on sotilasaluetta, jonne ei ole lupa mennä. Saarella toimii myös oma koulu.

Kuljeskelimme  saarella omia teitämme.

Sumun seasta kuulimme laivan sumusireenin äänen. Laiva lähestyi saarta ja  koneäänet kantautuivat usvan seasta aina vain lähemmäksi, tuntui kuin minähetkenä hyvänsä laiva työntäisi keulansa sumun seasta eteemme kalliolle. Kunnes ääni loittoni, sumusireeninkin ääni hävisi. Laiva olikin turvallisesti reitillänsä.

Ilta koitti ja taivas tähdittyi. Jotkut seuralaisista nauttivat yön tunnelmasta tähystellen tähtiä. Saunojat saunoivat ja väsyneet nukkuivat.

Runsaan aamupalan jälkeen jokainen kulki kulkujaan edelleen paksun sumun peittämässä Utössa.

Näimme jopa kaikki saaren lapsetkin kylän raitilla sunnuntaina aamutuimaan .

Niin oli sitten aika taas lähteä kotia kohti. Matkalla yhteysalus poikkesi Jurmossa, Nötössä ja Aspössä. Ei ollut lintubongareilla suotuisa ilma, jotain olivat kuulemma nähneet, varmaan ne samat meriharakat mitkä mekin näimme.

Pärnäisiin saavuttuamme alkoikin aurinko paistaa ja sumusta ei ollut tietoakaan.

Matkalla vanit kaarsivat Piipanojan kalasavustamolle josta ostimme herkullista kylmäsavusilakkaa.

Nälkäisimmät söivät silakat jo autossa, satuin onnekseni olemaan vanissa jossa oltiin vielä yltäkylläisiä aluksella nautituista antimista. Niin eipä tarvinnut matkustaa lämpimässä savusilakan hajuisessa sardiinipurkissa. (toki savusilakka tuoksuu hyvältä ).

Reissu oli erittäin mukava sakeasta sumusta huolimatta.

Kiitos järjestäjille.

Arja Hesenius-Pihlaja

Tässä vielä muutama kuva reissusta!