UUTISET- JA TAPAHTUMAT
26. 11
Aamu alkoi kamppeiden etsimisellä ja pakkaamisella, kunnes oli aika lähteä linjalaan muiden pursiseuralaisten kanssa odottamaan kovalaisen bussia joka veisi meidät katajanokalle ja laivaan.
Gölisnäs 20.08.2016
Perinteiset rapujuhlat keräsivät väkeä yli valtakunnan rajojen, vieraaksi saapui Hollantilainen perinnealus.
Hypin junnujen pikkujoulu Rajamäellä lauantaina 8.11 klo 12-16.
Paikalle saapui 8 junnua ja 6 aikuista.
Pulikoimme uimalassa melkein 2 tuntia.
Sen jälkeen paikallisen junnuoppaan ohjaamana suunnistimme Pizzeria Capriin.
5 isoa pizzaa upposi porukkaan aika kevyesti ja jälkkäriksi junnut imeskelivät tonttutytön jakamista pusseista löytyneet tikkarit.
Kotimatkalle lähdettiin, kukin omiin suuntiinsa. Siinä matkalla juteltiin jo ensi kesän leiristä. Ideana nousi esiin sellainen asia, että leirin voisi aloittaa jo sunnuntaina aamupäivällä. Saataisiin leiristä vähällä vaivalla hiukan pidempi.
Tervisiä poissaolleille junnuille ja tervetuloa joukkoon uudet jäsenet.