Hyvinkään pursiseuran pikkujouluristeily Tallinnaan

13 – 14.12.2014

Reissu alkoi kun osa porukasta kokoontui Alepubin eteen odottelemaan taksia joka veisi länsisatamaan ja Tallink Star alukseen.

 

Lähtöaulassa Kirsi jakoi laivaan nousukortit, lähtöoluelle oli osalla porukkaa jo kiire.  Saatuamme janon sammumaan siirryimme, nyt jo hiljentynyttä jonoa kohti ja veimme matkatavarat meille varattuun hyttiin. Pubi otti vastaan iloisen seurueen joka valtasi kolmen pöydän ryhmän ja keräsi kaikki vapaana olevat istuimet. Kirsi järjesti meille oikeata skumppaa jolla toivottelimme toisillemme hauskaa matkaa ja kiittelimme Kirsiä ja Raikkua reissun järjestämisestä ja tietenkin skumpasta, joka olikin hyvää. Puheensorinan voimistuessa pohdittiin välillä kuinka pääsemme Tallink Spa hotelliin, monet muistelivat parinvuoden takaista episodia kaihoisasti, silloin oli kylpylä hotelli myyty kahteen kertaan ja meidät siirrettiin toiseen hotelliin. Korvaukseksi taksit kulkivat taksiseteleillä ja piikki oli auki kylpylässä ja sitä kyllä käytettiin.

               

Päästyämme huoneisiin poistuimme melko pikaisesti ja siirryimme kylpylään nauttimaan saunojen ja uima-altaiden lämpimyydestä, sekä allasbaarin tarjonnasta. Illemmalla siirrymme illallisravintolaan, Kochi Aidad vanhaan varastohalliin joka oli karu, mutta aika viihtyisä. Orkesteri soitti mukavaa musiikkia, ruoka oli hyvää ja tarjoilu pelasi. Syönnin jälkeen porukka hajosi, osa vietiin nukkumaan, osa lähti suomibaariin ja osa istahti hotellin baariin istuskelemaan ja tarinoimaan virvokkeita nauttien, valomerkki karkoitti juhlijat untenmaille.

 

 

Aamiaisella oli samaan aikaan vain harva ja monet menivät aamiaisen jälkeen untenmaille, no hyvin syöneenä uni maittoi. Osa meni kylpylään nauttimaan saunoista, altaista ja allasbaarista. Klo. 12:00 luovutettiin huoneet, naiset lähtivät shoppailemaaan miesten jäädessä parkkiin hotellin baariin, jossa katsottiin Kaisa Mäkäräisen hieno suoritus ampumahiihdossa, jonka hän voitti suvereenisti. Välillä vaihdettiin miesparkin paikkaa, muutimme lähemmäs laivaa, Hotelli Euroopan baariin.

   

Hotelli  Euroopan edessä on Tallinnan vierasvenesatama.

Baarista miehetkin lähtivät ostoksille kuka minnekin, osa superalkoon. 16:00 mennessä kaikki olivat saapuneet lähtöaulaan odottamaan laivan pääsyä.

Laivamatka sujui mukavasti, myrskyä ei ollut kummalakan matkalla, väkeä tais paluumatkalla olla enemmän. aikataulukin piti loistavasti. Keskustellen aika kului ja matkalla suunniteltiin jo ensivuoden pikkujoulua, hyvä niin.

Kuvasatoa: